CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

perjantai 1. toukokuuta 2009

Täytetyt munakoisot

Uusi blogituttavuus tarjosi reseptin tähän herkulliseen kasvisruokaan :) Täytetyt munakoisot toivat tosiaan mieleen Italian ihanine makuineen, ja mikäpä olisikaan ollut sopivampaa tähän ihanan aurinkoiseen kevätpäivään! Kirjoitan reseptin tuohon alapuolelle sen mukaan, miten itse valmistin ruuan vaikka aika pitkälti tein sen ihan alkuperäisiä ohjeita noudattaen.

Ohje kahdelle:

2 pienehköä munakoisoa
rypsiöljyä
soijakastiketta
purkillinen tomaattimurskaa
3 valkosipulinkynttä
basilikaa
Provencen mix- yrttimaustetta
mustapippuria
ripaus suolaa
n. 50 g mozzarellajuustoa
n. 50 g fetajuustoa
Halkaise pestyt munakoisot pituussuunnassa kahtia ja laita ne leikkuupinta ylöspäin uunivuokaan. Tee leikkuupintoihin viiltoja, jotka yltävät melkein pohjaan saakka. Sivele rypsiöljystä ja soijakastikkeesta sekoitetulla liemellä ja laita munakoisot uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi. Munakoisojen ollessa uunissa laita kattilaan tomaattimurska (jos viitsit, murskasta kannattaa erotella kattilaan pelkästään "tomaatin liha", jottei täytteestä tule liian juoksevaa) ja puserretut valkosipulinkynnet sekä mausteet. Kun seos alkaa kuplia, siirrä se pois levyltä. Ota munakoisot uunista ja koverra niiden liha kattilaan. Murustele sekaan vielä mozzarella- ja fetajuusto. Lusikoi täyte munakoisojen kuoriin ja laita ne uuniin vielä noin viideksitoista minuutiksi.

0 kommenttia: