CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

torstai 27. marraskuuta 2008

Megapannari

Vai olisiko tälle pannarille olemassa jokin kuvaavampi nimitys? :D Olen kyllä nähnyt pannarin kohoavan ennenkin, mutta tämä oli jotain aivan omaa luokkaansa. Äitini sanoi, että pannaria paistaessa piti vahtia, ettei se koskenut uunin "katossa" oleviin vastuksiin. Ohje on tavallinen pannukakkuohje, eli helppoakin helpompi. Maitoa, kananmuna, jauhoja, suolaa, sokeria... Pannulle ennen uuniin laittamista laitoimme lorauksen uutta kevyempää Flora Culinessea. Kunpa olisin tajunnut ottaa tuon kuvan sivulta päin :(

perjantai 21. marraskuuta 2008

Juustoinen broileri-bataatti-perunavuoka

Sarjassamme nimeltään monimutkainen ruoka, mutta valmistus sitäkin yksinkertaisempi ja lopputulos ihanan maukas! :) Tämän reseptin kehittelin itse, kun teki mieli broileria jollain muulla lailla kuin perinteisesti riisien kera. Lopputulokseen olin tyytyväinen ja niin olivat myös kanssasyöjäni. Bataatti oli meille kaikille vielä melko uusi tuttavuus, mutta ehdottomasti hyvä sellainen. Sen jännä makea maku sopi tähän ruokaan erityisen hyvin.


Juustoinen broileri-bataatti-perunavuoka

n. 4 kpl maustamattomia broilerin fileitä
2 isoa bataattia
2-3 isoa perunaa
yrttimaustesekoitusta
rypsiöljyä
siirappia
soijakastiketta
sinihomejuustoa
juustoraastetta

Kuori ja lohko bataatit sekä perunat melko pieniksi lohkoiksi ja laita ne uunivuokaan. Lorauta päälle rypsiöljyä, soijakastiketta ja siirappia "sopiva" määrä. (Itse laitoin melko runsaat loraukset noita kaikkia.) Ripottele lohkojen päälle yrttimausteseosta ja sekoittele lohkoja uunivuoassa, jotta ainekset sekoittuvat keskenään ja perunat ja bataatit saavat tasaisesti makua. Laita uuni päälle 200 asteeseen ja vuoka uuniin. Kypsennä, kunnes bataatit ja perunat ovat pehmeitä. Bataatti- ja perunalohkojen kypsyessä suikaloi broilerinfileet ja ruskista ne pannulla. Ruskistamisen loppuvaiheessa lisää aurajuustoa haluamasi määrä pannulle ja anna sen sulaa broilerfileiden pintaan. Lisää ja sekoita broilerit samaan uunivuokaan bataatti- ja perunlohkojen kanssa ja ripottele päälle juustoraastetta. Pidä vuokaa uunissa vielä noin puolisen tuntia ja tarjoile.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Täysjyväsämpylät

Äitini avustuksella leivoin näitä ihania sämpylöitä :) Ensimmäistä kertaa ikinä sain sämpylätaikinaan hyvän sitkon ja sämpylöistä kuohkeita. Sämpylät ja pullat ovat aina olleet minulle kompastuskiviä, koska taikina on meinannut aina jäädä liian löysäksi vaikka olen laittanut jauhoja yli reseptissä annettujen määrienkin. No, ehkäpä tästä lähtien ainakin sämpylät sitten onnistuvat. Näihin sämpylöihin käytin graham- ja täysjyvävehnäjauhojen lisäksi lauantaiaamusta ylijääneen kaurapuuron jämän, joten eipä tullut heitettyä ruokaakaan roskikseen :)

Täysjyväsämpylät

5 dl vettä
n. 4 dl kaurapuuroa
1 tl suolaa
1 pussi kuivahiivaa
loraus öljyä
grahamjauhoja
täysjyvävehnäjauhoja

Lämmitä kaurapuuro (itselläni puuro oli valmistettu edellisenä päivänä ja näin ollen se oli ollut viileässä). Mittaa taikinakulhoon 5 dl kädenlämpöistä vettä ja sekoita suola siihen. Sekoita kaurapuuro veteen liuottaen, älä jätä puuropaakkuja. Ripottele kulhoon jauhoja sekä pussillinen kuivahiivaa niiden päälle ja aloita taikinan alustaminen. Lorauta sekaan öljy ja jatka jauhojen lisäämistä, kunnes taikina irtoaa kulhosta. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa puolisen tuntia ja leivo taikina sen jälkeen sämpylöiksi. Kohota sämpylöitä vielä hetki, esimerkiksi uunin lämpeämisen ajan. Paista 200 asteessa n. 15-20 minuuttia.

lauantai 15. marraskuuta 2008

Mustaviinimarjatorttu

Tämän Limepippuri-blogista bongaamani mustaviinimarjatortun (siellä mustikkatorttu) tekemisestä on kulunut jo jokunen tovi, mutta postausta en siitä näköjään vielä ollutkaan tehnyt. Torttu oli ihan kokeilemisen arvoista, viinimarjat painuivat jännästi vuuan pohjalle jättäen tortun pintaan hauskoja kuvioita. Tortun kanssa on ehdottomasti tarjottava vaniljakastiketta, -vaahtoa tai -jäätelöä, muuten suutuntuma jäisi liian kuivakaksi.




Mustaviinimarjatorttu

2 munaa
3/4 dl sokeria
2 rkl kiehuvaa vettä
1 dl perunajauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3-4 dl mustaviinimarjoja


Voitele ja jauhota noin yhden litran vetoinen pyöreä vuoka. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon kiehuva vesi. Jatka vatkaamista vielä noin 5 minuuttia. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut peruna- ja vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita taikina tasaiseksi, kaada vuokaan ja ripottele päälle mustaviinimarjat. Kypsennä uunin alatasolla 175 asteessa puolisen tuntia. Tarjoile esimerkiksi vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Punajuuri-porkkana-omenasosekeitto

Tätä keittoa tein muutama viikko sitten idealla "mitä jääkaapista löytyy". Kannatti testata, tämä juures-vihannes-hedelmä-yhdistelmä oli mainio :) Huomatkaa taas, että omenia saa kyllä hyvällä mielikuvituksella upotettua vähän sinne sun tänne, kun niitä kerta pitää saada käytettyä pois etteivät jää pilaantumaan.

Pakko tähän loppuun kertoa vielä, että olin viikonloppuna häissä, jotka pidettiin Helsingissä hotelli Kämpissä. Voitte uskoa, etten varmaan vähään aikaan tule syömään yhtä hienosti kuin kyseisissä juhlissa. Vau, nam ja kiitos! :)

Punajuuri-porkkana-omenasosekeitto

5 punajuurta
5 porkkanaa
5 kotimaista omenaa
maitoa
inkivääriä
rosmariinia
mustapippuria
suolaa

Kuori punajuuret ja porkkanat ja pesaise omenat. Lohko ne kaikki pieniksi ja keitä siihen saakka, kunnes lohkot ovat tarpeeksi pehmeitä soseutettaviksi. Lisää keittämisen loppuvaiheessa kattilaan myös pieni pala inkivääriä. Kun lohkot ovat tarpeeksi pehmeitä, kaada keitinvesi kattilasta, mutta ota se talteen. Soseuta punajuuri-, porkkana- ja omenalohkot sekä inkiväärin palanen keskenään. Lisää soseeseen keitinvettä ja maitoa (kerma käy myös) sen verran, että saat keitosta haluamasi paksuista. Mausta rosmariinilla, mustapippurilla ja suolalla.

torstai 6. marraskuuta 2008

Tomaattinen ja juustoinen broilerpasta

Tässäpä taas yksi variaatio broilerkastikkeesta. Tämä oli ehdottomasti parasta pitkään aikaan syömääni broilerruokaa ja samaa mieltä taisivat olla myös äitini ja pikkuveljeni. Sinihomejuuston ja aurinkokuivattujen tomaattien liitto yksinkertaisesti toimii mielettömän hyvin, siispä suosittelen! Ehkäpä tätä ideaa voisi käyttää jossain muussakin ruuassa, tulen varmasti testaamaan.


n. 450 g broilerin fileepihvejä
10-15 aurinkokuivattua tomaattia
oliivi- tai rypsiöljyä
1 sipuli
1,5 dl vettä
lihaliemikuutio
1,5 dl ruokakermaa (itse käytin Valion 2% ja onnistui hyvin)
sinihomejuustoa

Suikaloi broilerin fileepihvit ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia paistinpannulla tilkassa öljyä ja lisää broilersuikaleet ja kypsennä ne. Lisää pienityt aurinkokuivatut tomaatit joukkoon. Lisää hetken päästä paistinpannulle noin 1,5 dl vettä sekä lihaliemikuutio ja keitä, kunnes neste on lähes kokonaan haihtunut. Lisää ruokakerma ja sinihomejuustoa makusi mukaan (en suosittele nuukailemaan sen kanssa ;) ) ja anna sinihomejuuston sulaa kastikkeen sekaan. Tarjoile esimerkiksi täysjyväpastan kanssa.

lauantai 1. marraskuuta 2008

Poronkäristystä ja perunamuusia puolukkasurvoksen kera

Teema "helppoa, mutta hyvää" jatkuu vaan :) Tai tällä kertaa oikeastaan helppoa, mutta sitäkin parempaa! Vaikka tämä on tosi nopeasti valmistuva ruoka, mausta ei tarvitse ollenkaan tinkiä. Pirkan nopea poronkäristys on perheessämme monta kertaa havaittu hyväksi seuralaiseksi juuri tehdylle perunamuusille. Koska ohje "poronkäristämiseen" löytyy pakkauksen kyljestä ja perunamuusin osaa vähän tumpelompikin (lue:allekirjoittanut ;) ) tehdä, ei hyvän ruuan laitto paljon tästä voisi helpottua. Tällä kertaa aterian kruunasi tämän syksyn puolukoista itse tehty puolukkasurvos. Mielestäni tämä ruoka kaipaa seurakseen vielä jotain muutakin raikasta puolukkasurvoksen lisäksi, joten erilaisin siemenin rikastettu perusvihersalaatti maistui "kyytipoikana".


Operaatio kuivatut omenat

Omenien hydyntäminen sen kuin jatkuu vaan, tällä kertaa kuivauksen muodossa. Tämä taitaa olla jo kolmas kuivaussatsini tänä syksynä eli siitä voi päätellä, etteivät omput hullumman makuisia ole näinkään. Kesällä maistoin ensimmäistä kertaa kuivattuja omenalastuja ja niihin ihastuneena päätin kokeilla omppujen kuivaamista itse. Kaupan omppu"sipsit" olivat nekin hyviä, mutta voin sanoa, että oman puun ompuista itse tehdyt voittavat ne kuitenkin mennen tullen! Ehkä nämä itse kuivaamani eivät ole aivan yhtä rapsakoita kuin kaupasta saatavat, ne ovat ehkä enemmänkin "vaahtokarkkimaisia". Nam!


Omenat juuri kuivumaan laitettuani...

Pese omenat, älä kuori jos käytät kotimaisia. Ota omenaporalla siemenkota irti ja leikkaa omppu haluamasi paksuisiksi siivuiksi kuitenkin maksimissaan noin sentin paksuisiksi. Viritä omenat kuivumaan sopivaan paikkaan, itse laitoin ne pyykinkuivaustelineeseen. Kuivaustilan lämpötilasta riippuen kuivata omppuja sen aikaa, kunnes ne ovat selvästi käpristyneet tai muuten maistuvat sopivilta suussasi. Itselläni lämpimässä kylyhuoneessa omput kuivahtavat sopivasti noin parissa-kolmessa vuorokaudessa.
...ja kolmen vuorokauden kuluttua :D