Pohja:
n. 2dl grahamjauhoja
n. 2dl kaurahiutaleita
n. ½dl öljyä
kylmää vettä
Täyte:
porkkanoita
sipulia
mustia oliiveja
soijakastiketta
kasvisliemikuutio
mustapippuria
öljyä porkkanoiden ja sipulien kuullottamiseen
2 kananmunaa ja vettä täytteen hyydyttämiseen
Sekoita kaikki pohjan aineet keskenään. Painele taikina noin 22cm halkaisijaltaan olevaan piirakkavuokaan.
Lohko porkkanat pieniksi paloiksi ja silppua sipuli. Kuullota tilkassa öljyä ja lisää soijakastike, murennettu kasvisliemikuutio sekä mustapipuri. Sekoittele ainekset keskenään paistinpannulla. Riko kananmunat esimerkiksi mukiin ja lisää joukkoon reilu desi vettä (maito olisi varmaan parempi vaihtoehto, mutta itselläni ei ollut sitä ja kaupat tosiaan olivat jo kiinni) ja sekoita keskenään. Kaada vesi-kananmunaseos paistinpannulle porkkana-sipuli-seokseen ja sekoita. Kaada täyte pohjan päälle. Ripottele lopuksi oliivisiivuja täytteen päälle. Paista 175 asteessa noin 35-45 minuuttia.
1 kommenttia:
Kokeilemisen arvoinen resepti, ehdottomasti! Ainekset löytyvät melkeinpä aina kotoa :)
Lähetä kommentti